Joitakin vuosia sitten eli vuonna 2014, kutsuin rääkkyläläisiä vaikuttajia ja merkkihenkilöitä mökille tutustumaan museooni sekä isä-Keijon harrastuksiin, varsinkin piirtämiseen.

Esillä oli erityisesti sarjakuvamaiseen tyyliin piirretty ja tekstitetty ”Vaarain filmi”, joka kertoo humoristisesti Rasivaaran kylän tarinaa ja tapahtumia.

Vierailun esittelyavuksi pyysin Pakarisen Kaijan, jonka olen tuntenut vauvasta saakka. Käytiin yhdessä myös kansakoulu.

Kaija harrasti jo ennen kouluaikaa ja varsinkin kouluaikana runonlausuntaa ja näyttelemistä, ja on luonut tästä ammatin monine erilaisine rooleineen niin näyttämöillä kuin elokuvissakin.

Alkuperäisen ”Vaarain filmin” lahjoitin Rääkkylä-Seuralle. Kopio siitä on ollut nähtävillä mm. Rasivaaran nuorisoseuran 110-vuotisjuhlassa vuonna 2019.

(Alakuvassa Kaija pitelee filmiä tuvan takan edessä.)