Hypätessä sattuu

Se oli hieno keskitalven päivä ja kolmatta luokkaa käytiin. Koulupäivän jälkeen lähdettiin kavereiden kanssa hiihtosuksilla omatekoiseen hyppyrimäkeen. Björn Wirkola, Veikko Kankkonen, Torgeir Brandtzaeg, Niilo Halonen… Alku sujui hyvin ja taidettiin rikkoa ennätyksiä eli hypyt kantoivat jo useita metrejä. Sitten se tapahtui: ponnistus epäonnistui ja rinteeseen tömähtäessä kipu iski vasempaan jalkaan ja kovasti. Itku ja huuto tulivat, en päässyt ylös. Jäin makaamaan rinteeseen ja joku kavereista – en muista kuka – lähti hakemaan apua.

Minut nostettiin pakettiauton takaosaan ja matka Hammaslahteen lääkäriin alkoi. Hän sanoi, että saman tien sairaalaan Joensuuhun, sillä vasemman jalan reisiluu on murtunut – tai poikki, kuten silloin sanottiin. Hirveän kivun kanssa jatkettiin matkaa. Sairaalassa tehtiin tarvittavat operaatiot ja jalka laitettiin ”venytykseen”.

Pitkä ja pitkästyttävä jakso alkoi. Sairaalan kymmenes kerros huone nro 10. Siellä petipotilaana kuukausi. Mitään en voinut tehdä, piti vain maata. Kuukauden jälkeen jalka oli luutunut no niin, että se kipsattiin ja pääsin kotipotilaaksi. Taas kuukausi makuulla. Nyt oli onneksi jotain tekemistä, kun sai olla omassa sängyssä tuttujen keskellä. Manta-täti tarjoili appelsiiniä ja Tiina-sisko luki kivoja tarinoita. Koulunkäynti jäi kaikkiaan kahdeksi kuukaudeksi, mikä tuntui iäisyydeltä. Kovasti kaipasin luokkakavereiden joukkoon.